RSS-linkki
Kokousasiat:https://salpaus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://salpaus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhtymähallitus
Esityslista 10.08.2026/Asianro 120
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Oikaisuvaatimus viranhaltijapäätökseen 326/2026
Yhtymähallitus 10.08.2026
26/01.00.03/2026
Oikaisuvaatimus koskien johtaja, koulutuspalvelut Tarja Laaksosen viranhaltijapäätöstä § 326/2026, 3.6.2026
Arto Avovaara on tehnyt oikaisuvaatimuksen johtaja, koulutuspalvelut Tarja Laaksosen viranhaltijapäätöksestä § 326/2026, 3.6.2026, jolla sähkö- ja automaatioalan päätoimiseksi tuntiopettajaksi Heinolan kampukselle valittiin Sami Savonen 29.7.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan. Varalle valittiin Pasi Helminen.
Kuntalain 134 §:n mukaan kunnan tai kuntayhtymän viranomaisen päätökseen tyytymätön voi hakea siihen oikaisua. Kuntalain 137 §:n mukaan oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen sekä kunnan jäsen, ja kuntalain 138 §:n mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen tekijä on päätöksen kohteena olleen virkasuhteisen tehtävän hakija ja siten asiassa asianosainen. Oikaisuvaatimuksen mukaan päätös on annettu tiedoksi 3.6.2026 sähköpostitse, ja oikaisuvaatimus on toimitettu 10.6.2026. Oikaisuvaatimus on tehty määräajassa ja otetaan tutkittavaksi.
Oikaisuvaatimuksen sisältö
Oikaisuvaatimuksen tekijä vaatii, että johtaja, koulutuspalvelut Tarja Laaksosen tekemä viranhaltijapäätös § 326/2026 kumotaan lainvastaisena ja epätarkoituksenmukaisena. Lisäksi oikaisuvaatimuksen tekijä vaatii, että hänet valitaan ansioituneempana hakijana sähkö- ja automaatioalan päätoimisen tuntiopettajan tehtävään.
Oikaisuvaatimuksen tekijä perustelee vaatimustaan muun muassa sillä, että hän täyttää tehtävään säädetyt kelpoisuusvaatimukset asetuksen 986/1998 mukaisesti. Hän vetoaa sähkötekniikan insinöörin AMK-tutkintoon, suoritettuihin opettajan pedagogisiin opintoihin, yli kymmenen vuoden työkokemukseen sähkö- ja automaatiotekniikasta, aikaisempaan toimimiseen vastaavassa tehtävässä Salpauksessa syksyyn 2021 saakka sekä S2-sähköpätevyyteen.
Lisäksi hän vetoaa SFS 6000- ja SFS 6002 -osaamiseen, KNX Partner -koulutukseen, näyttötutkintomestarikoulutukseen, opetussuunnitelman ja koulutusjärjestelmän tuntemukseen sekä opiskelijahallinnon järjestelmien osaamiseen.
Oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan valintapäätös on perustuslain 125 §:n vastainen, koska hänen näkemyksensä mukaan hän on perustuslain yleisillä nimitysperusteilla arvioiden selvästi pätevämpi kuin tehtävään valittu henkilö. Oikaisuvaatimuksessa katsotaan myös, että työnantajan harkintavaltaa rajoittavat perustuslain mukaiset nimitysperusteet sekä hakuilmoituksessa asetetut kriteerit. Lisäksi oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo, että valintapäätöksen perustelut ovat puutteelliset hallintolain 45 §:n näkökulmasta.
Vastine oikaisuvaatimukseen
Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 6 §:n mukaan virkasuhteeseen ottamisen yleisistä perusteista säädetään perustuslaissa, ja virkasuhteeseen otettavalla on oltava erikseen säädetty tai työnantajan päättämä erityinen kelpoisuus. Perustuslain 125 §:n 2 momentin mukaan yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Hallintolain 45 §:n mukaan päätös on perusteltava, ja perusteluissa on ilmoitettava ratkaisuun vaikuttaneet seikat ja selvitykset sekä sovelletut säännökset.
Hallintolain 31 §:n mukaan viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä. Oikaisuvaatimusvaiheessa valintapäätöksen perusteluja voidaan täsmentää siten, että toimielimellä ja asianosaisella on riittävä käsitys valinnan perusteista. Täsmennys ei merkitse uusien valintaperusteiden jälkikäteistä lisäämistä, vaan alkuperäisen valinnan perusteena olleen kokonaisarvioinnin avaamista oikaisuvaatimuksen johdosta.
Viranhaltijan valintaa koskevassa päätöksenteossa työnantajalla on harkintavaltaa. Harkintavalta ei kuitenkaan ole rajoittamatonta. Valinnan tulee perustua tehtävän kannalta hyväksyttäviin ja hakuilmoituksesta ilmeneviin perusteisiin, hakijoita tulee kohdella tasapuolisesti ja valinnan tulee olla perusteltavissa perustuslain 125 §:n nimitysperusteilla.
Korkein hallinto-oikeus on ratkaisussaan KHO:2025:70 todennut, että virkaan nimittämistä koskevaan päätöksentekoon sisältyy nimittävälle viranomaiselle kuuluvaa harkintavaltaa ja että hakijoiden erilaista kokemustaustaa ja muita ansioita voidaan painottaa eri tavoin, kunhan painotus on perusteltavissa tehtävän kannalta ja nimitysperusteet huomioon ottaen.
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun KHO:2010:81 perusteella perustuslain 125 §:n mukaisiin nimitysperusteisiin liittyvät arviot kuuluvat osana nimitysharkintaan ja hakijoiden vertailuun. KHO:2019:151 puolestaan korostaa sitä, että hakijoiden ansioiden tosiasiallinen vertailu on keskeinen osa virantäyttöpäätöksen lainmukaisuuden arviointia.
Kenelläkään hakijalla ei ole ehdotonta oikeutta tulla valituksi virkasuhteeseen pelkästään sillä perusteella, että hän täyttää tehtävän kelpoisuusvaatimukset, hänellä on pidempi työkokemus, suoritettuja lisäkoulutuksia tai aiempaa kokemusta saman työnantajan palveluksessa. Kelpoisuus on lähtökohta virkasuhteeseen ottamiselle, mutta kelpoisten tai hakuilmoituksen mukaisesti ehdollisesti valittavissa olevien hakijoiden välillä työnantaja voi tehdä kokonaisarvioinnin.
Haettavana ollut tehtävä ja sen valintaperusteet
Koulutuskeskus Salpaus haki sähkö- ja automaatioalan päätoimista tuntiopettajaa vakituiseen virkasuhteiseen tehtävään 29.7.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan. Tehtävän ensisijainen toimipiste oli Heinolassa, mutta opetusta toteutetaan myös Lahdessa.
Hakuilmoituksen mukaan opettajan tehtävänä on varmistaa, että opiskelijat oppivat työssä tarvittavat tiedot ja taidot. Tehtävässä korostuivat kampuksilla ja verkossa tapahtuva ohjaaminen, yhteistyö työelämän kanssa, työpaikoilla tapahtuvan oppimisen seuraaminen, opiskelijoiden henkilökohtaisten opiskelupolkujen suunnittelu sekä opiskelijoiden tukeminen kohti alan työelämää.
Hakuilmoituksessa edellytettiin sähkö- ja automaatioalan kokenutta ja innokasta ammattilaista, joka haluaa auttaa ja tukea opiskelijoita. Kelpoisuusvaatimuksina ilmoitettiin asetuksen 986/1998 mukaisesti soveltuva korkeakoulututkinto ja vähintään kolmen vuoden työkokemus sähkö- ja automaatioalan työstä tai alan erikoisammattitutkinto ja vähintään viiden vuoden työkokemus alan työstä sekä opettajan pedagogiset opinnot.
Asetuksen 13 d §:n mukaan ammatillisten tutkinnon osien opetusta on oikeutettu antamaan myös henkilö, joka otetaan opettajaksi ehdolla, että hän suorittaa opettajan pedagogiset opinnot kolmen vuoden kuluessa palvelussuhteen alkamisesta. Hakuilmoituksessa todettiin vastaavasti, että ammatillisten tutkinnon osien opetusta on oikeutettu antamaan myös henkilö, joka on otettu opettajaksi ehdolla, että hän kolmen vuoden kuluessa palvelussuhteen alkamisesta suorittaa opettajan pedagogiset opinnot.
Hakuilmoituksessa edellytettiin laaja-alaista osaamista ja vahvaa työkokemusta sähkö- ja automaatioalan tehtävistä, avoimuutta, kehitysmyönteisyyttä sekä halua ylläpitää ja kehittää ammattitaitoa. Lisäksi valittavalta edellytettiin hyvää vuorovaikutustaitoa ja aitoa halua kohdata erilaiset ja eri-ikäiset oppijat.
Arvostettavina seikkoina mainittiin digitaalisten oppimisympäristöjen ja välineiden hyödyntäminen, aktiivinen uuden oppiminen, joustava ja välittävä tiimityö sekä erityisesti kyky suunnitella ja kehittää sähköautomaation ja kunnossapitoautomaation koulutusten yhteistoteutusta ja käytännön toteutusta yhteistyössä muun henkilöstön ja työelämätoimijoiden kanssa.
Määräaikaan mennessä tehtävää haki 15 hakijaa. Hakemusasiakirjojen perusteella haastatteluun kutsuttiin viisi hakijaa, joista yksi peruutti hakemuksensa. Haastattelijoina toimivat opetusalapäälliköt Teemu Kuisma ja Marko Arkko sekä lehtori Jari Järvinen. Hakemusasiakirjojen, haastattelun ja kokonaisarvioinnin perusteella tehtävään valittiin insinööri AMK Sami Savonen. Varalle valittiin Pasi Helminen.
Asian käsittelyä varten kokouksessa toimielimen käytettävissä ovat hakuilmoitus, oikaisuvaatimus, viranhaltijapäätös, tehtävään liittyvä ansiovertailu, tehtävän kannalta olennaiset hakemusasiakirjat sekä muu valintaa koskeva valmisteluaineisto. Julkiseen päätöstekstiin ei kuitenkaan sisällytetä hakijoiden yksityiskohtaisia henkilötietoja tai sellaisia hakemusasiakirjojen osia, jotka eivät ole asian ratkaisemisen kannalta välttämättömiä.
Oikaisuvaatimus kohdistuu päätökseen siltä osin kuin oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo, että hänet olisi tullut valita tehtävään ansioituneempana hakijana. Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty erillisiä yksilöityjä väitteitä varalle valitun henkilön ansioista tai varalle valinnan perusteista.
Tämän vuoksi vastineessa on keskitytty erityisesti oikaisuvaatimuksen tekijän ja tehtävään valitun henkilön väliseen ansioiden ja soveltuvuuden arviointiin. Varalle valittua koskevia tietoja ei ole tarpeen käsitellä julkisessa päätöstekstissä laajemmin kuin asian ratkaiseminen edellyttää. Hakijoiden arviointi on kuitenkin tehty hakumenettelyssä kokonaisuutena hakuilmoituksessa ilmoitettujen kelpoisuusvaatimusten, edellytysten, arvostettavien seikkojen, hakemusasiakirjojen, haastattelujen ja kokonaisarvioinnin perusteella.
Oikaisuvaatimuksen tekijän kelpoisuus ja ansiot
Oikaisuvaatimuksen tekijän kelpoisuutta ja ansioita ei kiistetä. Hänellä on sähköinsinöörin AMK-tutkinto, opettajan pedagogiset opinnot, S2-sähköpätevyys, aiempaa opetuskokemusta Salpauksessa sekä oikaisuvaatimuksessa mainittuja sähkö- ja automaatioalan lisäkoulutuksia ja osaamisia.
Oikaisuvaatimuksen tekijän hakemusasiakirjoista ilmenee vahva opetus- ja koulutusjärjestelmäosaaminen sekä aikaisempi Salpaus-kokemus. Nämä ovat valinnassa huomioon otettavia ansioita.
Oikaisuvaatimuksen tekijän ansioiden olemassaolo ei kuitenkaan tarkoita, että työnantajalla olisi ollut velvollisuus valita hänet tehtävään. Virantäytössä ei ratkaista ainoastaan sitä, kuka täyttää kelpoisuusehdot tai kenellä on yksittäisellä osa-alueella enemmän kokemusta. Ratkaisevaa on, kuka hakijoista on kokonaisuutena arvioiden tehtävän vaatimuksiin, hakuilmoituksen painotuksiin ja työnantajan tarpeisiin nähden soveltuvin ja ansioitunein.
Tässä tehtävässä työnantaja on voinut antaa erityistä merkitystä ajantasaiselle sähkö- ja automaatioalan käytännön työelämäosaamiselle, kunnossapito- ja automaatiojärjestelmien tuntemukselle, työelämäyhteistyölle sekä kyvylle kehittää sähköautomaation ja kunnossapitoautomaation koulutusten yhteistoteutusta. Nämä painotukset ovat olleet suoraan johdettavissa hakuilmoituksesta.
Valitun henkilön tehtävään liittyvät ansiot
Valitulla henkilöllä on sähkö- ja automaatioinsinöörin tutkinto vuodelta 2019 sekä S2-sähköpätevyys. Hänen hakemusasiakirjojensa mukaan hänellä on lisäksi voimassa olevia sähkö- ja työturvallisuuteen liittyviä koulutuksia, kuten ATEX-tilojen sähkötyöturvallisuuden yleisperehdytys, sähkötyöturvallisuus, EA2, tieturva, tulityö, työturva ja vesityökortti.
Valitulla on pitkä ja ajantasainen työelämäkokemus sähkö- ja automaatioalaan liittyvistä tehtävistä. Hän on toiminut Lahti Aqua Oy:ssä verkostoinsinöörinä 1/2025 alkaen tehtävinään muun muassa jätevesipumppaamoiden käyttö ja ennakkohuollot, verkostojen tutkimustyöt, vedenjakelun vuotokartoitus, ennakkohuollot, kehittämisprojektit ja esihenkilötehtävät.
Tätä ennen hän on toiminut Heinolan kaupungin vesihuoltolaitoksella sähköinsinöörinä 11/2019-1/2025 sekä elektroniikka-asentajana 1.8.2005-11/2019. Näissä tehtävissä hän on vastannut muun muassa vesihuoltolaitoksen sähkökäyttöjen, elektroniikan, automatiikan ja kaukokäytön laitteiden toiminnan ylläpidosta sekä järjestelmien kehittämisestä.
Työnantajan kokoamassa aineistossa valitun henkilön osaamisena on tuotu esiin lähes 20 vuoden työkokemus sähkö- ja automaatiojärjestelmien ylläpidon, kehittämisen ja kunnossapidon parissa. Osaamista on kuvattu muun muassa sähkö- ja automaatiolaitteiden ennakkohuollossa, vianhaussa ja korjauksessa, moottorikäytöissä, sähkökeskusten saneerauksissa, käyttöönottomittauksissa, sähködokumentoinnissa, laitosautomaatiossa, automaatiojärjestelmien uudistamisessa sekä investointi- ja saneeraushankkeiden suunnittelussa ja valvonnassa. Valittu henkilö on myös toiminut sähkötöiden johtajana.
Työnantajan arvion mukaan Savosen sähköautomaation ja kunnossapitoautomaation työelämäosaaminen vastasi parhaiten haettavana olleen tehtävän vaatimuksia ja työnantajan tarpeita erityisesti sähkö- ja automaatioalan tutkinnon perusteiden ammattitaitovaatimusten, pakollisten ja valinnaisten tutkinnon osien opettamisen sekä käytännön työelämäyhteyden kannalta.
Ansiovertailun täsmennys
Oikaisuvaatimuksen tekijän vahvuudet liittyvät erityisesti pedagogiseen kelpoisuuteen, aiempaan opettajakokemukseen, koulutusjärjestelmän tuntemukseen, opiskelijahallinnon järjestelmien osaamiseen sekä aikaisempaan Salpaus-kokemukseen. Nämä seikat ovat tehtävän kannalta myönteisiä ja ne on otettu huomioon.
Samalla hakemusasiakirjoista ilmenee, että oikaisuvaatimuksen tekijän viimeisin Salpauksen sähkö- ja automaatioalan opettajatehtävä päättyi 8/2021 ja hänen nykyinen tehtävänsä on STUL:n järjestöpäällikkö. Valitun henkilön viime vuosien käytännön työelämäkokemus vastaa erityisesti sähköautomaation, kunnossapitoautomaation ja laitosautomaation työelämälähtöisiä painotuksia vahvemmin ja ajankohtaisemmin.
Oikaisuvaatimuksen tekijällä on tehtävän kannalta myönteisiä ansioita, kuten pedagoginen kelpoisuus ja aiempi opettajakokemus. Työnantajan harkintavaltaan on kuitenkin kuulunut painottaa tässä rekrytoinnissa erityisesti tehtävän nykyistä työelämälähtöistä sisältöä ja hakuilmoituksessa nimenomaisesti mainittua sähköautomaation ja kunnossapitoautomaation yhteistoteutuksen kehittämistä. Näihin painotuksiin nähden valitun henkilön ajantasainen työelämäkokemus on katsottu kokonaisuutena vahvimmaksi.
Ansiovertailussa oikaisuvaatimuksen tekijän pedagoginen kelpoisuus, aiempi opettajakokemus ja Salpaus-tuntemus on katsottu merkittäviksi ansioiksi. Valintaa tehtäessä työnantaja on kuitenkin voinut painottaa hakuilmoituksessa nimenomaisesti esiin tuotua sähköautomaation ja kunnossapitoautomaation koulutusten yhteistoteutuksen kehittämistä sekä siihen liittyvää ajantasaista työelämäosaamista. Tässä kokonaisarvioinnissa valitun henkilön viime vuosien käytännön työelämäkokemus sähkö-, automaatio-, kunnossapito-, kaukokäyttö- ja järjestelmäkehittämisen tehtävissä on katsottu vastaavan parhaiten tehtävän ajankohtaisia tarpeita.
Hakuilmoituksessa edellytettiin myös hyviä vuorovaikutustaitoja, aitoa halua kohdata erilaiset ja eri-ikäiset oppijat, kehitysmyönteisyyttä, valmiutta pedagogisiin kokeiluihin sekä joustavaa ja välittävää tiimityöotetta. Näitä tehtävän kannalta merkityksellisiä henkilökohtaisia ominaisuuksia ja tehtävässä menestymisen edellytyksiä arvioitiin haastatteluun kutsuttujen hakijoiden osalta haastattelussa osana kokonaisarviointia. Valinta ei ole perustunut yksinomaan haastattelussa saatuun vaikutelmaan, vaan hakemusasiakirjojen, koulutuksen, työkokemuksen, tehtävän painotusten, haastattelun ja kokonaisarvioinnin muodostamaan kokonaisuuteen.
Väite kelpoisuusvaatimusten täyttämisestä
Oikaisuvaatimuksen tekijä on vedonnut siihen, että hän täyttää tehtävän kelpoisuusvaatimukset. Tämä seikka ei kuitenkaan yksin ratkaise valintaa.
Kelpoisuusvaatimukset täyttävä hakija ei tule valituksi automaattisesti. Työnantajalla on oikeus ja velvollisuus vertailla hakijoita kokonaisuutena tehtävän vaatimuksiin nähden. Kokonaisarvioinnissa voidaan ottaa huomioon paitsi koulutus ja työkokemus, myös tehtävän kannalta merkityksellinen ajantasainen ammatillinen osaaminen, työelämäyhteydet, kehittämisvalmiudet, haastattelussa ilmenevät tehtävässä menestymisen edellytykset sekä hakuilmoituksessa mainitut henkilökohtaiset ominaisuudet.
Valitun henkilön pedagogisten opintojen puuttuminen ei tässä tapauksessa tee valintaa lainvastaiseksi, koska hakuilmoituksessa ja viranhaltijapäätöksessä on nimenomaisesti mainittu kelpoisuusasetuksen 13 d §:n mukainen mahdollisuus ottaa henkilö opettajaksi ehdolla, että pedagogiset opinnot suoritetaan kolmen vuoden kuluessa palvelussuhteen alkamisesta.
On syytä todeta erikseen, että valitun henkilön osalta pedagogisten opintojen suorittamista koskeva ehto kirjataan viranhoitomääräykseen ja/tai palvelussuhteen ehtoihin ja sen toteutumista seurataan palvelussuhteen aikana.
Väite siitä, että oikaisuvaatimuksen tekijä on selvästi ansioituneempi
Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo olevansa perustuslain 125 §:n nimitysperusteiden perusteella selvästi ansioituneempi kuin valittu henkilö. Tätä väitettä ei voida hyväksyä sellaisenaan.
Perustuslain mukaisia nimitysperusteita arvioidaan suhteessa täytettävänä olevan tehtävän konkreettiseen sisältöön. Tässä tehtävässä työnantaja on voinut painottaa erityisesti sähkö- ja automaatioalan ajantasaista käytännön työelämäosaamista, kunnossapitoautomaation osaamista, sähköautomaation kehittämistä, työelämäyhteistyötä sekä kykyä kehittää koulutusten yhteistoteutusta. Nämä ovat olleet hakuilmoituksessa ilmaistuja ja tehtävän kannalta olennaisia valintaperusteita.
Oikaisuvaatimuksen tekijän pedagogiset opinnot ja aiempi opetuskokemus ovat merkittäviä ansioita. Ne eivät kuitenkaan syrjäytä työnantajan oikeutta painottaa tehtävän nykyisiä tarpeita ja hakuilmoituksen mukaisia työelämälähtöisiä osaamisalueita. Valitulla henkilöllä on erityisen vahva ja ajantasainen sähkö- ja automaatiojärjestelmien ylläpidon, kehittämisen ja kunnossapidon osaaminen, jonka työnantaja on kokonaisarvioinnissa katsonut vastaavan parhaiten haettavana olevan tehtävän painotuksia.
Kun valinta on perustunut hakemusasiakirjoihin, haastatteluun ja kokonaisarviointiin eikä asiassa ole ilmennyt epäasiallisia tai syrjiviä perusteita, työnantaja ei ole ylittänyt harkintavaltaansa katsoessaan valitun henkilön kokonaisuutena tehtävään soveltuvimmaksi.
Väite hakuilmoituksen kriteerien sivuuttamisesta
Oikaisuvaatimuksessa katsotaan, että työnantaja on ollut velvollinen ottamaan huomioon hakuilmoituksessa asetetut kriteerit. Tämä pitää yleisellä tasolla paikkansa. Asiassa ei kuitenkaan ole ilmennyt, että hakuilmoituksen kriteerit olisi sivuutettu.
Päinvastoin valintaa on perusteltu juuri hakuilmoituksessa mainituilla seikoilla: laaja-alaisella sähkö- ja automaatioalan osaamisella, vahvalla ja ajantasaisella työkokemuksella, työelämän tarpeiden tuntemuksella, kehittämisvalmiuksilla sekä sähköautomaation ja kunnossapitoautomaation yhteistoteutuksen kehittämiseen liittyvällä osaamisella.
Oikaisuvaatimuksen tekijän opetus- ja järjestelmäosaaminen, aiempi organisaatiotuntemus ja pedagoginen kelpoisuus ovat olleet ansioita. Työnantaja on kuitenkin voinut hakuilmoituksen perusteella antaa ratkaisevaa merkitystä valitun henkilön viime vuosien käytännön työelämäkokemukselle sellaisissa sähkö-, automaatio-, kaukokäyttö-, kunnossapito- ja järjestelmäkehittämisen tehtävissä, joiden katsottiin parhaiten vastaavan tehtävän nykyistä sisältöä.
Työnantajan kokoaman aineiston mukaan kokonaisarvioinnissa arvioitiin hakijoiden koulutusta, tämänhetkistä ajantasaista työkokemusta, tehtävässä menestymisen edellytyksiä sekä tehtävän kannalta merkityksellistä osaamista. Kokonaisarvioinnin perusteella valitun henkilön sähköautomaation ja kunnossapitoautomaation työelämäosaamisen katsottiin vastaavan parhaiten tehtävän vaatimuksia ja työnantajan tarpeita.
Väite päätöksen puutteellisesta perustelemisesta
Hallintolain 45 §:n mukaan päätös on perusteltava, ja perusteluissa on ilmoitettava ratkaisuun vaikuttaneet seikat ja selvitykset sekä sovelletut säännökset.
Alkuperäisessä viranhaltijapäätöksessä on kuvattu hakumenettely, hakijoiden määrä, haastatteluun kutsuttujen määrä, haastattelijat, kelpoisuusvaatimukset, tehtävän edellytykset ja arvostettavat ominaisuudet sekä se, että valinta perustui hakemusasiakirjoihin, haastatteluun ja kokonaisarviointiin. Päätöksessä on lisäksi todettu, että valitulla henkilöllä on laaja-alaista osaamista ja vahvaa työkokemusta sähkö- ja automaatioalaan liittyvistä asennus- ja kunnossapitotehtävistä.
Oikaisuvaatimuksen johdosta annettavassa päätöksessä on kuitenkin perusteltua täsmentää alkuperäisen päätöksen perusteluja ja avata hakijoiden vertailua erityisesti oikaisuvaatimuksen tekijän ja valitun henkilön välillä. Tämä vastine täydentää perusteluja siten, että ratkaisuun vaikuttaneet seikat ilmenevät hallintolain 45 §:n edellyttämällä tavalla.
Väite päätöksen epätarkoituksenmukaisuudesta
Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo, ettei päätös ole tarkoituksenmukainen, koska hän on aikaisemmin toiminut sähkö- ja automaatioalan lehtorina Salpauksessa ja työnantaja on ollut tyytyväinen hänen viranhoitoonsa.
Aiempi palvelussuhde, tehtävän tuntemus ja hyvä suoriutuminen ovat hakijan eduksi luettavia seikkoja. Ne eivät kuitenkaan anna hakijalle etusijaa uuteen virkasuhteeseen eivätkä rajoita työnantajan oikeutta arvioida täytettävänä olevan tehtävän nykyisiä tarpeita.
Tässä rekrytoinnissa työnantaja on voinut painottaa tehtävän ajankohtaisia tarpeita, erityisesti sähköautomaation ja kunnossapitoautomaation työelämälähtöistä osaamista sekä työelämäyhteistyön ja koulutusten yhteistoteutuksen kehittämistä. Nämä painotukset ovat olleet hakuilmoituksessa nimenomaisesti esillä.
Hakijoiden tasapuolinen kohtelu
Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 12 §:ssä säädetään työnantajan velvollisuudesta kohdella viranhaltijoita tasapuolisesti, jollei siitä poikkeaminen ole tehtävät ja asema huomioon ottaen perusteltua. Lisäksi työnantajan on noudatettava yhdenvertaisen ja syrjimättömän kohtelun periaatteita.
Asiassa ei ole ilmennyt, että hakijoita olisi kohdeltu epätasapuolisesti tai että valinnassa olisi käytetty epäasiallisia tai syrjiviä perusteita. Hakijoita on arvioitu hakemusasiakirjojen, haastattelun ja kokonaisarvioinnin perusteella. Arvioinnin perusteet ovat liittyneet haettavana olevan tehtävän sisältöön ja hakuilmoituksessa ilmoitettuihin valintaperusteisiin.
Oikaisuvaatimuksen tekijä ei ole oikaisuvaatimuksessaan esittänyt sellaisia konkreettisia seikkoja, joiden perusteella voitaisiin katsoa, että hänet olisi asetettu muihin hakijoihin nähden epäedullisempaan asemaan, että työnantaja olisi ylittänyt harkintavaltansa, että päätös olisi syntynyt virheellisessä järjestyksessä tai että valinnassa olisi käytetty kiellettyjä tai epäasiallisia perusteita.
Johtopäätös
Oikaisuvaatimuksen tekijällä on tehtävän kannalta huomioon otettavia ansioita, erityisesti pedagoginen kelpoisuus, aiempi opetuskokemus, S2-sähköpätevyys sekä aiempi Salpaus-kokemus. Nämä ansiot on otettu huomioon.
Oikaisuvaatimuksessa esitetyt seikat eivät kuitenkaan osoita, että viranhaltijapäätös olisi lainvastainen tai epätarkoituksenmukainen. Kenelläkään hakijalla ei ole ehdotonta oikeutta tulla valituksi virkasuhteeseen yksin sen perusteella, että hän täyttää kelpoisuusvaatimukset, hänellä on pidempi työkokemus, suoritettuja lisäkoulutuksia tai aiempaa kokemusta saman työnantajan palveluksessa.
Valinta on perustunut hakemusasiakirjoihin, haastatteluun ja kokonaisarviointiin. Kokonaisarvioinnissa on otettu huomioon perustuslain yleiset nimitysperusteet, tehtävän kelpoisuusvaatimukset, hakuilmoituksessa asetetut valintaperusteet sekä hakijoiden tehtävän kannalta merkityksellinen osaaminen ja soveltuvuus.
Valitulla henkilöllä on tehtävään nähden vahva ja ajantasainen sähkö- ja automaatioalan työelämäkokemus, erityisesti sähkö- ja automaatiojärjestelmien ylläpidon, kehittämisen ja kunnossapidon parissa. Työnantaja on voinut harkintavaltansa nojalla katsoa, että hänen osaamisensa vastaa kokonaisuutena parhaiten haettavana olleen tehtävän vaatimuksia ja työnantajan tarpeita.
Valitun henkilön pedagogisten opintojen puuttuminen ei tee valintaa lainvastaiseksi, koska hakuilmoituksessa ja viranhaltijapäätöksessä on tuotu esiin kelpoisuusasetuksen mukainen mahdollisuus ottaa henkilö opettajaksi ehdolla, että pedagogiset opinnot suoritetaan kolmen vuoden kuluessa palvelussuhteen alkamisesta.
Oikaisuvaatimuksessa ei ole esitetty sellaisia laillisuus- tai tarkoituksenmukaisuusperusteita, joiden perusteella johtaja, koulutuspalvelut Tarja Laaksosen viranhaltijapäätös § 326/2026 tulisi kumota tai muuttaa.
Kokouksessa asiantuntijana toimii vararehtori, henkilöstöjohtaja Jarmo Kröger.
Rehtori:
Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymän yhtymähallitus päättää hylätä Arto Avovaaran tekemän oikaisuvaatimuksen ja pitää johtaja, koulutuspalvelut Tarja Laaksosen viranhaltijapäätöksen § 326/2026, 3.6.2026, voimassa.
Päätös:
| Edellinen asia | Seuraava asia | |