RSS-linkki
Kokousasiat:https://salpaus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://salpaus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhtymähallitus
Esityslista 13.01.2026/Asianro 11
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Koulutusalojen esittely, liiketoiminta
Yhtymähallitus 13.01.2026
1/00.02.01/2026
Liiketoiminnan perustutkinto sopii henkilölle, joka on kiinnostunut asiakaspalvelun, myynnin, markkinoinnin tai taloushallinnon työtehtävistä (merkonomi). Tutkinto on hyvä valinta myös yrittäjyydestä kiinnostuneelle. Opintojen kesto vaihtelee henkilökohtaisen suunnitelman mukaan. Peruskoulusta suoraan tulevan opiskelijan merkonomin opinnot kestävät noin kolme vuotta. Koulutusta on tarjolla Heinolan ja Lahden kampuksilla. Merkonomiksi voi opiskella myös ajasta ja paikasta riippumattomasti verkossa. Myös oppisopimuskoulutus on vaihtoehto. Koulutuksemme on suunniteltu opiskelijalähtöiseksi, useita vaihtoehtoja tarjoavaksi ja joustavaksi.
Johtaja, yritys- ja työelämäpalvelut Henna Erkamo ja opetusalapäällikkö Pia Hemmilä esittelevät Koulutuskeskus Salpauksen liiketoiminnan perustutkintokoulutuksen.
Rehtori:
Yhtymähallitus merkitsee annetun selvityksen tiedokseen.
Päätös:
| Edellinen asia | Seuraava asia | |