RSS-linkki
Kokousasiat:https://salpaus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://salpaus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhtymähallitus
Pöytäkirja 15.12.2025/Pykälä 174
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kuntayhtymän sijoitustoiminnan periaatteet ja kassavarojen sijoittaminen
Yhtymähallitus 15.12.2025 § 174
225/02.08.00/2022
Koulutuskeskus Salpaus –kuntayhtymän hallintosäännön 57 § Rahatoimen hoitaminen, mukaan sijoitustoimintaa hoitaa Yhtymähallitus. Rahoitus-, maksuliikenne- ja sijoitustoiminta on hoidettava riskit halliten. Talousarvion täytäntöönpano-ohje ja toimivallan delegointi vuodelle 2025 (Yhtymähallitus 10.12.2024 § 193) mukaisesti lyhytaikainen kassaylijäämä sijoitetaan mahdollisimman vähäriskisesti siten, että sijoitukselle pyritään saamaan korkeampi tuotto kuin maksuliiketileiltä. Rahavarojen sijoittamisesta päättää toimitusjohtaja raportoiden sijoituksista hallitukselle.
Toimitusjohtaja raportoi kokouksessa vuoden 2025 sijoituksista ja esittelee kuntayhtymän sijoitustoiminnan periaatteet (liite 2).
Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymän sijoitustoiminnan periaatteet -asiakirja ohjaa kuntayhtymän maksuliikennevarojen ja kassaylijäämän sijoittamista. Periaatteet mukailevat kuntasektorin hyvää käytäntöä ja korostavat pääoman säilymistä, maksuvalmiuden turvaamista, sijoitusten luottokelpoisuutta, likviditeettiä sekä riskien hajautusta. Periaatteiden valmistelussa on otettu huomioon Lahden kaupungin ohjeistus asiassa.
Toimitusjohtaja:
Yhtymähallitus merkitsee tiedokseen vuoden 2025 sijoitusraportin sekä hyväksyy sijoitustoiminnan periaatteet (liite 2).
Toimitusjohtaja Martti Tokola päättää yksittäiset talletusmäärät, vastapuolet ja maturiteetit sijoitustoiminnan periaatteissa määriteltyjen rajojen puitteissa. Toimitusjohtaja valtuutetaan neuvotellemaan ja allekirjoittamaan tarvittavat sopimukset käyttöönotettavista periaatteiden mukaisista korkorahastoista.
Päätös:
Päätösesitys hyväksyttiin esitetyn mukaisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |