RSS-linkki
Kokousasiat:https://salpaus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://salpaus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhtymähallitus
Pöytäkirja 01.12.2025/Pykälä 161
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Ilmoitusasiat
Yhtymähallitus 01.12.2025 § 161
Hallitus merkitsee ilmoitetut asiat tiedoksi ja hyväksyy esitetyt toimenpiteet.
Toimitusjohtaja:
- Tasavallan presidentti on myöntänyt Koulutuskeskus Salpauksen rehtori Päivi Saarelaiselle opetusneuvoksen arvonimen tunnustuksena pitkäjänteisestä ja vaikuttavasta työstä ammatillisen koulutuksen kehittäjänä. Arvonimi kertoo myös Salpauksen merkityksestä Päijät-Hämeen osaamisen ja työelämän uudistajana.
Rehtori, kasvatustieteen maisteri, EMBA Saarelainen on johtanut Salpausta vuodesta 2013 ja toiminut ammatillisen koulutuksen johtotehtävissä yli 30 vuoden ajan.
Rehtori:
- Opetus- ja kulttuuriministeriö teki 23.10.2025 päätöksen koulutuksen järjestäjien valinnasta ammatillisen koulutuksen toiminnanohjauksen kokeiluun. Päätös perustuu Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvin) toteuttamaan hakemusten pisteytykseen. Kokeilu toteutetaan vuosina 2026–2033 ja siihen valittiin 85:stä hakeneesta koulutuksen järjestäjästä 40, joista Salpaus on yksi.
Kokeiluun valitut saavat määräaikaiset kokeiluluvat, jotka mahdollistavat laajan tutkintojen ja oppisopimuskoulutuksen järjestämisen sekä koulutuksen toteuttamisen myös englanniksi ja työvoimakoulutuksena.
Opetus- ja kulttuuriministeriö käy kokeilun aikana neljän vuoden välein neuvottelut koulutuksen vaikuttavuus- ja laatutavoitteista, jotka kirjataan sopimukseen.
Opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti kokeiluun valitulle koulutuksen järjestäjille asiaan liittyvän infotilaisuuden 26.11.2025.
Päätös:
Merkittiin tiedoksi.
| Edellinen asia | Seuraava asia |