Dynasty tietopalvelu Haku RSS Koulutuskeskus Salpaus

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://salpaus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://salpaus10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhtymähallitus
Pöytäkirja 12.08.2025/Pykälä 92


 

Salpaus-palvelut Oy:n toiminnan ja talouden raportti Q2, 1.1. - 30.6.2025

 

Yhtymähallitus 12.08.2025 § 92  

128/00.01.00.03/2021 

 

Kuntayhtymän konserniohjeen 11 §:ssä Raportointi mainitaan seuraavaa:

 

"Tytäryhteisö raportoi kuntayhtymälle toiminnastaan ja taloudestaan konsernijohdon ja taloushallinnon antamien ohjeiden ja aikataulun mukaisesti vähintään tilinpäätöksen osalta.

 

Merkittävät poikkeamat hyväksytystä suunnitelmasta, talousarviosta tai rahoitusasemasta on raportoitava aina välittömästi konsernijohdolle. Tytäryhteisön on annettava konsernijohdon pyynnöstä muitakin selvityksiä toiminnastaan ja taloudestaan."

 

Kuntayhtymän tytäryhtiön Salpaus-palvelut Oy:n toiminnasta ja taloudesta on tarkoituksenmukaista raportoida yhtymähallitukselle samalla aikataululla neljännesvuosittain, kuin jäsenkunnille raportoidaan kuntayhtymän toiminnasta ja taloudesta.

 

Salpaus-palvelut Oy:n toimitusjohtaja Martti Tokola raportoi yhtiön osavuosikatsauksen.

 

Tämän asian käsittelyyn ja päätöksentekoon eivät osallistu Jetta Laakso, Jouko Rajajärvi ja Martti Tokola. Hallituksen varapuheenjohtaja Niina Varjo toimii puheenjohtajana tämän asian osalta.

 

Rehtori:

 

Hallitus merkitsee annetun selvityksen tiedokseen.

 

Päätös:

 

Merkittiin selvitys tiedoksi.

Lisäksi merkittiin, että Jetta Laakso, Jouko Rajajärvi ja Martti Tokola eivät osallistuneet asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon.